perjantai 20. toukokuuta 2011

A look back down the memory lane

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös päiväni Berliinissä. Edessä paluu oikeaan elämään - Helsinki is calling. It's the end of an era and the beginning of a new one. 

Katsoessani taakse, näen käsittämättömän määrän uusia ihmisiä ja kokemuksia. Päälimmäisenä huikean kauden Saksan 1.Bundesligassa, joka kuitenkin päättyi (kuten koko reissu nyt tuntuu), katkeraan tappioon finaalipaikasta. Katkeralta siksi, että tuntuu jopa mahdottomalta jättää uudet ystävät ja elämä täällä taakse, vain palatakseen taas takaisin lähtöruutuun.
"Don't cry because it's all over, laugh because it all happened"
 
Kuitenkin, aina voi palata jos siltä tuntuu. Jokainen, joka on viettänyt pidemmän tovin poissa Suomesta, ymmärtää  miten vaikealta tuntuu palaaminen. Viimeiset päivät jolloin tietää, että lähtö on lähellä, voi nähdä valuvan hiekan loppuvan tiimalasista. Turhattavaa ja todellista. Kuitenkin muuttaessani Berliiniin, oli muuttosuunnitelmana "toistaiseksi". Toistaikseksi on sana jolta aikani Berliinissä nyt jälkeenpäin tuntuukin. Tietysti arki muuttuu arjeksi, joka puolella maailmaa. Ihminen unohtaa asioita ja ihmisiä, sekä kiintyy uusiin. Tämä toimii onneksi joka suuntaan liikuttaessa. 

Mietin kuitenkin taannoin, tälläistäkö olisi myös oikean ammattilaisen elämä. Vuoden sopimus ja tuntematon tulevaisuus. Useita vuosia ilman mitään stabiliteettia. Ei ihme, että suurella osalla ammattiurheilijoista on raskaita ongelmia varsinkin uransa jälkeen, jolloin elämä muuttuu täysin. En todellakaan haluaisi käydä vastaavia tunneryöppyjä läpi joka vuosi.

Tunne ryöpyn keskellä on parasta kuitenkin on tieto mitä Helsingissä odottaa. Lyhyesti; There's no place like home.


torstai 19. toukokuuta 2011

SG BA Tempelhof Berlin - Mehr als nur ein Verein




We have been listening this song over and over again in the bus after the away games. Now its the reality, the bitter end for me.

"Another turning point,
 a fork stuck in the road.
 Time grabs you by the wrist,
 directs you where to go.

 So make the best of this test,
 and don't ask why.
 It's not a question,
 but a lesson learned in time.

  It's something unpredictable
 but in the end is right.
 I hope you had the time of your life"


Really had the time of my life,  all the way 'till the bitter end. It's has been just a great, great year.  At the moment it's impossible to describe the feelings I'm going through. Of course I've always been aware I'm not staying here forever, but honestly never thought leaving would be this hard. Now literally feeling sick and anxious. I will miss you so much, already do. After last trainings it was way too emotional moment for me to try to say anything reasonable, it still is. This is the least I can say;
I'm just so grateful for everything.  Thank you SG BA Tempelhof Berlin


Ich wünsche allen das Beste für Sie in die Zukunft! Hoffentlich treffen wir uns bald wieder!

Gruße,
Vesa

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Oma kaupunki

Berliini the coolest city in the world!


Kun elokuussa 2010 muutin Berliiniin oli käsitykseni kaupungistä täysin erilainen millaiseksi se nyt on muodostunut.  Olin käynyt täällä edellisen kerran keväällä 2005.  Tällöin olin veistämässä autoa faijan kanssa. Auto löytyi helposti ja loput ajasta pyörittiin länsi-berliinissä pubista pubiin hefenweizeneita ja snitzeleitä vetäen. Kuitenkin vuosi vuodelta reissuni jälkeen alkoi jengi reissata enemmän ja enemmän Berliiniin kaupunkia loputtomasti hehkuttaen. Olin skeptinen, olinhan ollut sielä näkemättä mitään erikoista erikois oluita laskematta.


Nyt noin kahdeksan kuukautta myöhemmin voin helposti alle kirjoittaa artikkelin: http://www.hollywoodreporter.com/news/berlin-became-coolest-city-planet-97748

Berliini tarjoaa kaikille jotakin. Voin vain kuvitella miten fileissä voisin olla, jos olisin kiinnostunut kulttuuritarjonnasta.  Klassisesti plakkarissa on nolla keikkaa, nolla taidenäyttelyä tai mitään muutakaan "kulttuuri paskaa". Kerran olin menossa valokuvanäyttelyyn, mutta galleria oli suljettu.  Tuulihousut suhisten olen sentään ravannut urheilutapahtumissa (en sentään joditabletteja hamstraamassa). Keskiössä ovat olleet Hertha BSC, Berlin Alba, Berlin Eisbären ja tietysti SG BA Tempelhof.

Miksi kaikki on niin helppoa täällä? Ensinäkin, muutimme tänne "toistaiseksi". Sitä tästä on tullut, täydellinen arki. Takaraivossa toki välillä kolkuttaa, koska pitäisi palata Helsinkiin oikeaan elämään. Töihin ja yliopistolle. Kahdeksaa kuukautta unelmaa, joka jatkuu ja jatkuu, on vain vaikea lopettaa. En ole valmis päättämään vuottani ammattilaisena ja jättämään uusia kavereitani. Statuksen tiputtaminen takaisin opiskelijaan, nuhjuisten ravintoloiden vaihtuminen unicafeen ja asunnon kutistuminen puoleen menee kategoriaan ei mielellään. Täällä viikon ainoat rutiinina koostuvat treeneistä. Jokaiselle arkipäivälle on vähintään yhdet treenit ja ainakin viikonlopun toisena päivänä on peli jossain päin Saksaa.  Peleissä meitä on katsomassa parhaillaan 400-500 ihmistä - lopputurnauksissa ollut lähes pari tuhattakin aiempina vuosina. Vaikea kuvailla tunnetta kun parin metrin päässä ihmiset näyttävät kansainvälisiä sormimerkkejä ja huutavat sinulle raivopäissään jotain mitä ymmärrä. 



Kaikesta huolimatta urheilu on vain pieni osa lopulta mikä saa rakastamaan kaupunkia. Mahdollisuuksien määrä kaikessa mitä haluaa tehdä ja tietysti se että kaikkeen on varaa täällä. Ehkä pitäisi repäistä vielä ennen kesää ja käydä katsomassa joku keikka, näyttely, ehkäpä hätäinen dinosaurusmuseokin.

Pelottava paluu arkeen ilman parin euron dönereitä on kuitenkin edessä enemmin tai myöhemmin - nyt on pakko nauttia! Muutimme juuri Mittestä Bergstrasselta Prentzlauer Bergiin jossa kulutan viimeiset kuukauteni täällä.

Over and out 
Hösse @ st.oberholtz

Kuvat: UHC Weissenfels & Miikka Luotio  http://www.fotoblur.com/people/mluotio

torstai 24. helmikuuta 2011

Kuinka sitten kävikään

 "434. Työelämän ja organisaatioiden tutkimus (8 op)"  - opintojakso löytyy Valtiotieteellisen tiedekunnan Sosiologian maisteri-, sekä kandidaattivaiheen kurssilistasta. Kurssi on vapaasti valittavana molemmissa opintovaiheissa.  Kurssikirjalistan yksi mahdollisista opuksista on "Tietotyö ja työelämän muutos". Kirja on julkaistu armon vuonna 2001, jolloin Nokia oli vahva veturi Suomen taloudessa ja kaikki näytti hyvälle. Kirjan tutkimukset ovat todennäköisesti tehty 90-luvun puolivälin jälkeen.

Kirjassa hekumoidaan uudella uljaalla yhteiskunnan rakennemuutoksella. Rakennemuutosta käsitellään uuden ryhmän tietotyöläisten näkökulmasta.  

Muutama tilasto kirjan sisältä;  62% tietotyöläisistä käyttää matkapuhelinta, 88% sähköpostia ja 72%  tietotyöläisistä osaa asentaa tietokoneelleen ohjelmia vuonna 1998. Kirjoitus vaiheessa Suomi oli heti Yhdysvaltojen jälkeen maailman toiseksi suurin mitattaessa Internet-liittymien määrää.  Nämä ja 230  sivua muuta tiukkaa tilastofaktaa tietotyöstä ja työelämän muutoksesta. Kysymys on miksi näitä kirjoja luetaan yhä vuonna 2011?  Siksikö, että yksi kirjan luku käsitteli aihetta; miksei etätyö yleisty? Tiimityön ongelmallisuudesta käsittelevät kappaleet jätin lukematta kokonaan. Siitä ei voida kysyä tentissä?

Samaan ongelmaan kurssikirjojen suhteen törmäsin johtamisen kurssin kirjassa, jossa osoitettiin huonona johtamisen tyylinä persoonaan perustuvaa johtamismuotoa. Esimerkkinä käytettiin herraa nimeltä Steve Jobbs. Kirja oli 1990-luvun tuotetta, mutta koulumme luottokamaa vuonna 2010. Voinette varmaankin arvata kuka keulakuva oli se paremepi ja kirkkaampi tie johtamisessa.

Parasta lukunautintoa tuotti kuitenkin ensin mainitsemassani kirjassa lainaus Nokian 1999 tai 2000 vuosikertomuksesta. Lainausta käytettiin kuvailtaessa tietotyöläisten uutta sukupolvea ja tietoyhteiskuntaa, jonka varaan tulevaisuus rakentuu.

Ihmisen mielikuvitus on rajaton.
Kykymme muuttua on rajaton.
Kykymme kehittyä on rajaton.
Halumme saada aikaan on rajaton.
Haluamme palvella on rajaton.
Me itse asetamme omat rajamme.
Muita rajoja ei ole.

-Nokia 2000

Nopea pikakelaus tulevaisuuteen; Nokia muuntautumiskyky kohtasi jenkkimarkkinoiden simpukka boomin. BAM! Tarvittiin uusi suunta. Seurauksena Nokia hyläsi kehitteillä olevan kosketusnäyttö- puhelintekniikkansa,  sellaiselle ei ollut nyt käyttöä.  Lopputuloksen muuntautumis kyvyistä ja omien rajojen asemmisesta näimme viimeviikolla. Toki jälkiviisaus on helppoa, mutta onko uusisuunta yhtään parempi.

Valtiotietellisen tiedekunnan tilanne on hyvin sama. Se  perustettiin alunperin oikeustieteellisen  tiedekunnan vasemmalle sijoittuvaksi  - yhteiskunnallisia ongelmia ratkaisevaksi - kaveriksi.

Vuosien jälkeen valtiotieteellinen tiedekunta edelleen laahaa historiassa kertoen kurssikirjoissaan kapitalismin ongelmista. Kapitalismista ja markkinatalaoudesta epätasa-arvon tuottajana ja hyvinvointi yhteiskunnan rapauttajana. Siitä on tullut dinosaurus aatteidensa kanssa. Miksei edes kurssikirjoja voitaisi uudistaa, jotta edes materiaali olisi lukemisen arvoista.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Koiria ja Turkkilaisia

 

SG BA Tempelhof Berlinin ainut tavoite keväälle oli voidella kundit ja peli rautaiseen iskuun. Edessä oli runkosarjan paketointi, master round ja play-offsit. Kovin haaste oli natürlich haastaa liittovaltion ykkösjoukkue, Weißenfels

Joulubreikille siirryimme toisena kaksi pistettä Weissenfelsin perässä. Saldomme syksyltä oli kova, kuusi voittoa, yksi tappio ja yksi jatkoaika tappio. Omaa panokseeni oli myös suhteellisen tyytyväinen. Reilut pari täkyä per peli riittivät sisäisen pörssin kärkeen ja sarjankin kärkikymppiin. Mikä tärkeintä, olin ehjänä koko syksyn.

Kevätkauden ensimmäinen peli oli 14.01 Chemnitziä vastaan vieraissa. Peli oli niin joukkueen, kuin omalta osaltani hyvä. Kaadoimme Chemnitzin selvästi loistavan viimeisen erän ansiosta 14-5, iskimme seitsemän rysää viimeisessä erässä.



  

Omalta osalta hommat menivät kebabiksi pelin jälkeisen viikon toisissa treeneissä. Oikea nilkka pyörähti harmittomassa tilanteessa ja saikkua oli edessä. Jos jotain hyvää, niin sairaanhoidosta annettava mielettömät plussat Berliinin julkisen sektorin ortopediklinikalle. Olisi ollut upeaa videoida päivä ja toimittaa se hartmanin sairaalaan näyttääkseen miten homma voi toimia.

Lähdin himasta 11:40, matka Rosenthaler Platzilta Theodor Heuss Platzille ortopedi klinikalle neu-westendiin kestää metrolla vajaan tunnin. Klinikalla jalkani röntgen-, sekä ultraääni kuvattiin. Sain urheilulääkärin - englanninkielisen - analyysin nilkan kunnosta, sekä hoito-ohjeet. Odotusaikaa kertyi alle viisi minuuttia. Olin takaisin himassa ennen kolmea.  Maksuja kertyi kymmenen euroa (kiitos eurooppalaisen sairasvakuutus kortin). Koska Suomessa?

**

Loppuun muutama kysymys. Miksi Suomalaiset eivät osaa kasvattaa koiriaan kuten Saksalaiset. Berliinissä asuu jengiä kahdeksan kertaa enemmän mitä Helsingissä, eli kaduilla on jengiä iha tarpeeksi, jotta koirat voisivat mennä sekasin täälläkin. Silti täällä ei koirat hauku toisille koirille, niillä ei yleensä ole talutushihnoja tai niitä ei sidota tolppiin kun asikkaat menevät kauppaan. Koirat eivät silti hypi tuntemattomien päälle. Ne odottavat harmittomina vaate- tai ruokakauppojen edessä. Koska Suomessa?


 Kuten aiemmin mainittua, jos jotain täältä tulee ikävä Suomeen palattaessa, se jotain on toimiva julkinen liikenne. Miten hienoa on, että lähimmälle metroasemalle ei koskaan joudu kävelemään pitkään ja metrolla saavuttaa lähes poikkeuksetta joka kolkan kaupungista. Vaikka vaunut ovat täynnä, ihmiset siirtyvät sisään tullessa ovilla sivuun, päästääkseen poistuvat ulos, ennen sisälle menemistä. Toki lukuisat kodittomat ja rännittäjät rahan kerjuussa nitistävät useilla U-Bahn reissuilla fiilistä, mutta maassa maan tavalla.  


Erikoisinta on kuitenkin turkkilaisten sisäiset myllyt. Jengi repii yhtäkkiä ruuhkaisella asemalla vyöt päältään ja alkaa kasuaalisti joukkomyllyttää. Ketään muuta -ei ainakaan useita- ei tunnu häiritsevät asemalla tapahtuva ruoskiminen. Metron liukuessa asemalla, puolet myllyttäjistä hyppäävät sisään ja blokkaavat vaunun oven, toisen puolen jatkaen vaunuun paenneen puoliskon blokkikundien ruoskimista. Pari kertaa tähän olen törmännyt - kuvaamista en ole edes ajatellut. Koska Suomessa?

torstai 6. tammikuuta 2011

There's no place like home

Paluu tulevaisuuteen. Kaiken kaikkiaan elämän muodostuessa liian hektiseksi, loppuvat ensimmäisinä aikaa polttavat harrastukset, jotka ovat täysin tyhjänpäiväisiä, kuten blogin kirjoittelu.

Palatakseni kuitenkin otsikon alaisuuteen. Ajattelin pitkään kirjoittaa oman versioni,ehkä jonkinlaisen vastineeni Helsingin Sanomissa olleelle kolumnille, miksei Helsinki ole kuin Berliini. Itseäni kirjoitus otti päähän oikein kunnolla. Syy löytynee suurelta osin kapeakatseisesta kuvasta jota - varmaankin tarkoituksella provosoiden - toimittaja jakoi Berliinistä.

Kuitenkin kun toisessa välilehdessä  on stand by tilassa 16 sivua kirjoittamatonta casestudya, on parempi jättää Berliini marmatus vähemmälle. Keskittyä olennaiseen ja  alkaa miettimään miten pelastan tai ehkäisen sosioekonomisia ongelmia osuustoiminnallisella yrittämisellä jossain forssan kokoisessa  käpykylässä Suomen maaseudulla.

Pieni catch up kuitenkin:

Kilpajuoksu aikaa vastaan kiristyi huomatessani pystyväni painamaan koulua täältäkäsin Helsinkiin samalla rytmillä, mitä Helsingissä  ollessani halutessani saisin tehtyä.  Tämä todellisuus kohtasi luonnollisesti hetkenä, jolloin myös jengiä alkoi olemaan kokoajan täällä käymässä. Tämä tarkoitti ikuista tasapainoilua aikatauljen kanssa. Loputon running late fiilis joka asissa, joka omassa tapauksessani tarkoittaa asioiden eteenpäin siirtämistä. 

Kaiken kaikkiaan tai kaikesta huolimatta oli joulukuu mitä upein täällä Berliinissä, kiitos kaikkien täällä pyörineiden. Joulukuun alun jälkeen Askon, Kristiinan, Toffen, Jessin, Robiksen, Emman ja vanhempienikaan stoppia unohtamatta, aika kului naurettavaa kyytiä. Käytännössä koko joulukuu meni koulun osalta kebabiksi. Kaiken kruunasi kun 16 sivua valmista tekstiä katosi uudenvuoden aattona ajasta ikuisuuteen. Käytännössä damage control on siis nyt täydessä käynnissä ja homma on taas mielettömässä nosteessa.

Toinen syy vähään kirjoitteluun on, että mun elämä alkoi olla ilman tätä blogiaki ihan super sählyistä.  Kolmet lajitreenit hallissa, lisäten siihen kolmet punttitreenit ja viikottainen peli jossain päin Saksanmaata. Täällä ei ole kerenny pahemmin käydä missää ulkona tuulettumassa, tai tehä mitään muutakaan kuin juosta salilla treenamassa tai hallissa kärvistellä pallonperässä. Sain vielä eilen mailinkin jossa meikämandoliinille tarjotaan duunia seuran juniorivalmenatjana. Luulin, että en ikinä palaisi valmentajaksi sen jälkeen, kun hengasin lauttasaaren kirkon salissa super hitsanneena 12-13 vuotiaiden kundien kanssa kerran viikossa reilun vuoden ajan noin kymmenen vuotta sitten.

Aika on rahaa, mulla ei ole kumpaakaan, joten pakko alkaa painaa pitkää päivää. Osma ja Ella on käymässä Berliinissä nyt, pakko siirtyä siis vähän tutkimaan miten Forssassa menee ja sit painua ulos katsomaan juuri julistettua mustan jään hätätilaa ja kananmuna skandaalia.

Uusi vuosi uudet jutut. Koitan kirjoittaa jotain vähemmän arenacenteriltä, hikisiltä puuhelmiltä ja hiusgeeliltä haisevia juttuja, ja pitäytyä siinä mitä tapahtuu Berliinissä vuonna 2011!

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Putkessa

Blogittaminen on ollut suhteellisen väsynyttä kaiken kiireen keskellä viime aikoina. Mielenkiinto peliraporttien rustaamiseen romahti Wernigerode matsin jälkeen pahemmin kirkon suosio homoillan jälkeen . Arjen hektisyys lukuisine treeneineen, sekä koulun palattua vahvasti kuvioihin, ei ole pahemmin huvittanut enää kirjoittaa blogia.
Joka tapauksessa!
Joukkueemme jatkaa kovassa lennossa. Olemme nousseet Saksan Bundesligan kakkoseksi ja meikämandoliini on jättänyt syväjään taakse ja iskenut pari pinnaa joka pelissä. 


Porskutamme eteenpäin myös Saksan Cupissa.  2.Bundesligan Halle meni nurin tajuttoman nuhailun jälkeen 3-4. Olimme luonnollisesti 1-3 häviöllä kahden erän jälkeen. Ottelu oli  pienessä hallissa ja paikalla oli täysikatsomo. Parisata ihmistä huutamassa kotijoukkueelle, jonka kilpikonna oli pudottaa meidät jatkosta. Iskimme kuitenkin tarvittavat kolme rysää viiteen minuuttiin kolmannen puolivälissä ja jatkamme siis seuraavalle rundille.

Bundesliigassa puskemme myös voitosta voittoon. SC DHfK Leipzigig kaatui sekavien vaiheiden ja hyvän kolmannen erän ansioista vieraissa 5-7. Olimme tässäkin pelissä  4-3 tappiolla ennen kolmatta. Onneksi olemme näyttäneet taistelutahtomme aina viimeisessä. Pystymme nostamaan tasoa ja nousemaan voittoon vaikeissa paikoissa. Pelissä joukkueemme toinen finski iski perus 2+2, meikän sutiessa 2+0.

Viime lauantaina 23.10 hyvä kolmannen erän vireemme jatkui kun murskasimme yhden kauden ennakkosuosikeista, MFBC Löwen Leipzigin, 6-0 kolmannessa erässä ja täten kirjasimme kaikkien yllätykseksi koko ottelun nimiimme 10-6. Oma pelini luisti hyvin ja iskin pari maalia ja passin.
Joukkueen ykkösnimi oli kuitenkin Marek Brincil. Tsekki paukutti puhtaan hatun kolmannessa erässä ja viisi rysää koko pelissä. Huvittavinta oli, etten nähnyt yhtään kolmesta maalista kun olin paikkauttamassa irronnutta peukalonkynttäni. Lähtiessäni paikkaukseen, olin juuri palannut jäähyltä ja iskenyt 4-6 kavennuksen. Peukalopaketissa takaisin penkille oli tilanne muuttunut 7-6 BAT boyssille.


Ottelu samalla oli ensimmäinen uudessa kotihalissamme. Location, location, location ta ijotain. Max-Schmeling-Halles on Prenzlauer Bergissä, keskellä Berliiniä. Pelipaikan muutos Lichradelta, paikallisesta myllypurosta, keskelle Berliiniä toivat meille kauden ennätyskotiyleisön  ja lisäpotkua matsiin.  Voitto Leipzigistä oli tärkeä, sillä se nosti meidät yksin sarjakakkosiksi 



Alkukauden laastit on siis potkittusukista ja homma toimii muutenkin.  Takaiskuna ainoastaan viime pelin kolmannessa erässä peukaloon räpsähtänyt maila. Koko peukalo on puolisinen verenpurkauksista ja kynsi kiinni toiseltapuolelta ja kolmessa osassa.