sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Cafe Zapata

     Viikko on taas hujahtanut hetkessä. Hetkeä täällä Berliinissä nopeuttivat vieraat Helsingistä. Jymy, Jussi, Jarno, Make ja Ira palloilivat täällä keskiviikosta sunnuntaihin. Perjantai-illan salit ja uinnit pelikaverien kanssa antoivat hyvän rehabin kulttuurimatkailijoista, sekä mahdollistaen akkujen latailun tähän rankkaan loppuviikkoon. Viikonloppuna - perjantai&lauantai- kundeilla olikin luvassa Berlin Festival. Festareiden turvajärjestelyiden kanssa oltiin Parade hässikän jäljiltä nähtävästi hieman yliherkkiä ja festarit pätkäistiin molempina päivinä monella tunnilla aiottua lyhyemmäksi. Silti vauhtia riitti ja kundien kunto joutui koetukselle.


Myös perus Berliini sightseeing medet raahauduttiin Zapata-iltojen tarjoamien raskaiden askelten saattelemana läpi. Checkpoint Charliesta muihin perus nähtävyyksiin ei kuitenkaan liiemmin aikaa käytetty. Jymy voisi hyvin lähettää omia mieltymyksiään ja tunnelmiaan eri nähtävyyksistä vaikka Lonely Planettiin. Tulisi ainakin kaikkien munille puhaltelijoiden mielipiteiden rinnalle vähän perspektiiviä.




Ensimmäiset pari päivää siis menivät ympäri keskustan kauppoja läpi kahlatessa. Stiflaa, rotsia ja kaikkea mahdollista tarttui mukaan kun viidestä seitsemään henkeen vahvuudeltaan ollut mustalaislaumamme valui ympäri Berliinin keskustaa. Mitä pidemmälle viikko meni, rahojen vähentyessä ja kamojen lisääntyessä alkoi painopiste siirtyä kaupoista baarien puolelle. Illat menivät hyvin pitkälle Cafe Zapatan takapihalla vehnäbissejä tiputellen. 

Kiitokset koko jengille erittäin mukavasta viikosta!